DAYS ONE TO FOUR: LONDON
Ensimmäinen päivä (kevyestä tihkusta ja julmetusta matkaväsymyksestä huolimatta) osoittautui kaiken kaikkiaan kivaksi. Sohvapaikkani on sotkuinen, ahdas kuin mikä, mutta jotenkuten siedettävä, ja isäntäni mukava. Hetken lepäiltyäni lähdin tutkimaan lähiympäristöä, kameran kanssa tietenkin.
.JPG)
.JPG)
.JPG)
Toisen päivä alkoi kauniina. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja mittari näytti +8 astetta. Tuulikaan ei haitannut kun laittoi kevyen anorakin päälle. Suuntasin kulkuni viimein keskustaan ja kävelin tuntikausia Kensington parkissa, sekä Hyde parkissa. Lounasaikaan etsiydyin ulos puistosta (kuvattuani tarpeekseni) ja törmäsin lähes välittömästi Hard Rock Caféhen. Pitkän jonon vuoksi en kuitenkaan mennyt sinne syömään, vaan kurkkasin seuraavalle kujalle, josta bongasin hyvältä vaikuttavan pubin, Rose & Grownin. Maittavan aterian jälkeen menin vielä viereiseen Green parkiin ja kuljin sen läpi Buckinghamin palatsin nurkille. Koska paikoillaan tököttävät vahdit eivät kiinnosta minua, en kuitenkaan suunnannut kuvaamaan heitä, vaan annoin periksi valittaville jaloilleni ja suuntasin metroon. Takaisin majapaikkaan tullessani kuulin, etten saisikaan olla siellä (vuokraisäntä ei ollut hyväksynyt asiaa alun perinkään) ja niimpä etsin itselleni pikaisesti hostellihuoneen seuraavaksi yöksi. No, tulipahan koettua ensimmäinen pettymyskin, mutta sen yli päästiin.
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
Kolmantena päivänä soittelin itselleni heti aamusta uuden sohvapaikan. Minut luokseen ottikin hyvin ystävällinen, intialaista syntyperää oleva, vanhempi mieshenkilö. Tapasimme Waterloon asemalla ja suuntasimme sieltä yhdessä hänen luokseen, Brentford Endiin. Alue on hyvin kaunista, lähiömäisellä tavallaan, ja erittäin vihreää. Jokapuolella on puita ja kukkapenkkejä ja pienet talot ovat suorastaan hurmaavia. Isäntäni asunto on edellistä paikkaani huomattavasti parempi, ja minua hieman harmittaakin että hän voi pitää minua luonaan vain yhden yön verran (torstaista lauantaihin hänelle on tulossa kylään kaksi norjalaistyttöä, asia oli sovittu jo paljon aiemmin). Juttelimme paljon ja saatuani pyykkini pyörimään (kuinka onnellinen olinkaan saadessani luvan käyttää pesukonetta!) lähdin ostamaan meille päivällistarpeet, olimmehan sopineet että kokkaisin makaronilaatikkoa.
Illemmalla yritin jo selvitellä itselleni seuraavaa majapaikkaa, ja sainkin pari mahdollista. Toinen paikoista on Lontoon keskustassa, kahden nuoren miehen luona, ja toinen mahdollisuus kuulosti lähes liian hyvältä ollakseen totta. Jos lähtisin Venezuealaisen nuoren miehen mukaan, pääsisin purjehtimaan pitkin Englannin rannikkoa! Illalla emme kuitenkaan vielä sopineet mitään varmaksi, vaan jätin viimeiset kyselyni watsappiin ja painuin pehkuihin.
Välittömästi neljännen aamuni koittaessa kurotin puhelintani kohti. Fernando oli vastannut minulle! Hän ottaisi edelleen hyvin mielellään minut mukaansa ja oli jo neuvonut kuinka pääsisin helpoiten tuohon satamaan jossa hän nyt oli! Tietenkin vastasin myöntävästi ja varasin itselleni junalipun perille. Seikkailu siis alkakoon!