DAY FIVE: LONDON AGAIN

Neljäntenä päivänä pääsin ilta viiden maissa Stroodin asemalle, ja vartin bussimatkan jälkeen olin perillä Hoo Marinassa, jossa Fernando minua odotti. Hän vaikutti ihan mukavalta, (homsuiselta ja hyperaktiiviselta) ja suuntasimme kulkumme hänen veneelleen. Kieltämättä pettymykseni oli suuri. Vene oli aivan pikkuruinen, enkä oikein meinannut edes ymmärtää kuinka mahtuisimme molemmat sinne nukkumaan! Otin asian kuitekin täysin seikkailun kannalta ja jäin tietenkin yöksi. Ellei vene olisi haissut kevyesti homeelle, ollut epäkelpo seilaamiseen vielä ties kuinka kauan, ellen olisi herännyt neljältä aamuyöllä nenänpää kohmeessa ja ellei Fernando olisi heräillyt tunnin välein herättäen minutkin aina ties kuinka pitkäksi aikaa, olisin ehkä voinut jäädä pidemmäksi aikaa. Nukuttuani kuitenkin vain pari tuntia, lähdin itseäni lämmitellen (ja omenaa mutustellen) kävelemään bussipysäkille päästäkseni takaisin Lontooseen. No, nyt on tuokin seikkailu koettu!

Niinpä olen nyt taas Lontoossa, eikä sohvapaikkaa ole mistään tiedossa. Tämän yön taidan viettää Merimieskirkon majoitustiloissa, ja miettien mistä löytäisin budjettiini sopivan hotellihuoneen loppuajaksi. (Ihan vain jotta voisin nähdä vielä nähtävyyksiäkin jossain välissä, eikä aikani menisi kokonaan majapaikasta toiseen siirtymiseen!)

Lontooseen päästyäni (ja kuultuani että Merimieskirkollakin saisin olla vain yhden ainoan yön, sekä saatuani muitakin uutisia) varasin itselleni lentolipun Suomeen. Matkani siis valitettavasti tällä kertaa jäi tähän, mutta uusia matkoja (ja uusia matkoja Britteihin) tulee vielä ehdottomasti. Niitä odotellessa!

DAYS ONE TO FOUR: LONDON 

Ensimmäinen päivä (kevyestä tihkusta ja julmetusta matkaväsymyksestä huolimatta) osoittautui kaiken kaikkiaan kivaksi. Sohvapaikkani on sotkuinen, ahdas kuin mikä, mutta jotenkuten siedettävä, ja isäntäni mukava. Hetken lepäiltyäni lähdin tutkimaan lähiympäristöä, kameran kanssa tietenkin.

Toisen päivä alkoi kauniina. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja mittari näytti +8 astetta. Tuulikaan ei haitannut kun laittoi kevyen anorakin päälle. Suuntasin kulkuni viimein keskustaan ja kävelin tuntikausia Kensington parkissa, sekä Hyde parkissa. Lounasaikaan etsiydyin ulos puistosta (kuvattuani tarpeekseni) ja törmäsin lähes välittömästi Hard Rock Caféhen. Pitkän jonon vuoksi en kuitenkaan mennyt sinne syömään, vaan kurkkasin seuraavalle kujalle, josta bongasin hyvältä vaikuttavan pubin, Rose & Grownin. Maittavan aterian jälkeen menin vielä viereiseen Green parkiin ja kuljin sen läpi Buckinghamin palatsin nurkille. Koska paikoillaan tököttävät vahdit eivät kiinnosta minua, en kuitenkaan suunnannut kuvaamaan heitä, vaan annoin periksi valittaville jaloilleni ja suuntasin metroon. Takaisin majapaikkaan tullessani kuulin, etten saisikaan olla siellä (vuokraisäntä ei ollut hyväksynyt asiaa alun perinkään) ja niimpä etsin itselleni pikaisesti hostellihuoneen seuraavaksi yöksi. No, tulipahan koettua ensimmäinen pettymyskin, mutta sen yli päästiin.

Kolmantena päivänä soittelin itselleni heti aamusta uuden sohvapaikan. Minut luokseen ottikin hyvin ystävällinen, intialaista syntyperää oleva, vanhempi mieshenkilö. Tapasimme Waterloon asemalla ja suuntasimme sieltä yhdessä hänen luokseen, Brentford Endiin. Alue on hyvin kaunista, lähiömäisellä tavallaan, ja erittäin vihreää. Jokapuolella on puita ja kukkapenkkejä ja pienet talot ovat suorastaan hurmaavia. Isäntäni asunto on edellistä paikkaani huomattavasti parempi, ja minua hieman harmittaakin että hän voi pitää minua luonaan vain yhden yön verran (torstaista lauantaihin hänelle on tulossa kylään kaksi norjalaistyttöä, asia oli sovittu jo paljon aiemmin). Juttelimme paljon ja saatuani pyykkini pyörimään (kuinka onnellinen olinkaan saadessani luvan käyttää pesukonetta!) lähdin ostamaan meille päivällistarpeet, olimmehan sopineet että kokkaisin makaronilaatikkoa.
Illemmalla yritin jo selvitellä itselleni seuraavaa majapaikkaa, ja sainkin pari mahdollista. Toinen paikoista on Lontoon keskustassa, kahden nuoren miehen luona, ja toinen mahdollisuus kuulosti lähes liian hyvältä ollakseen totta. Jos lähtisin Venezuealaisen nuoren miehen mukaan, pääsisin purjehtimaan pitkin Englannin rannikkoa! Illalla emme kuitenkaan vielä sopineet mitään varmaksi, vaan jätin viimeiset kyselyni watsappiin ja painuin pehkuihin.

Välittömästi neljännen aamuni koittaessa kurotin puhelintani kohti. Fernando oli vastannut minulle! Hän ottaisi edelleen hyvin mielellään minut mukaansa ja oli jo neuvonut kuinka pääsisin helpoiten tuohon satamaan jossa hän nyt oli! Tietenkin vastasin myöntävästi ja varasin itselleni junalipun perille. Seikkailu siis alkakoon!